Korpiselän kunta sijaitsi Raja-Karjalassa, Laatokan Karjalan ja Viipurin läänin pohjoisosassa. Korpiselkä rajoittui Suistamon, Soanlahden, Värtsilän, Tuupovaaran, Ilomantsin ja Suojärven pitäjiin. Pääosa Korpiselän alueesta luovutettiin Neuvostoliitolle ensimmäisen kerran vuonna 1940 ja seuraavan kerran vuonna 1944. Alueella ei ole nykyään vakituista asutusta.
Artikkelissa olevia kuvia voi suurentaa klikkaamalla.
Korpiselän kokonaispinta-ala oli 1 476,10 km2, josta maa-alan osuus oli 1 366,00 km2 ja vesistön osuus 110,10 km2. Kunnan suurin leveys lännestä itään oli 70 kilometriä ja pituus etelästä pohjoiseen 40 kilometriä. Vuonna 1939 Korpiselässä oli 3 527 asukasta.
Korpiselkä kuului Salmin tuomio- ja kihlakuntaan. Tuomiokunnan tuomari ja kihlakunnan kruununvouti asuivat Impilahdella. Oikeudellisessa suhteessa Korpiselkä sekä eräät Soanlahden reunakylät kuuluivat Korpiselän käräjäkuntaan.
Korpiselän pitäjässä oli 22 kylää: Haukivaara, Hoilola, Hominvaara, Karali, Keskijärvi, Kilpijärvi, Kitilänselkä, Kokkari, Korpiselkä (kirkonkylä), Lehmivaara, Mannervaara, Meriinaho, Ruhonvaara, Saarivaara, Saaroinen, Tolvajärvi, Tsiipakka, Tsikki, Tsokki, Vieksinki, Yläjärvi ja Ägläjärvi. Sen sijaan Kruununpuisto on yhteisnimitys Korpiselän pitäjässä valtion mailla toimineille metsänvartijatiloille ja valtion mailla olleille torpille eikä sillä tarkoiteta oikeaa kylää.
Luonto
Korpiselkä sijaitsee kolmen sadealueen vedenjakajalla. Pitäjän länsiosassa sijaitseva Korpijärvi ja siihen laskevat Vuotsijärvi, Kolosenjärvi, Ylä- ja Ala-Mielunjärvi kuuluvat Laatokkaan laskevaan Jänisjoen vesistöön. Pitäjän keski- ja pohjoisosassa olevat järvet kuuluvat puolestaan Vuoksen vesistön Pielisen reittiin ja laskevat vetensä Tolva- ja Volgajokea myöten luoteeseen Viiksinselkään, josta edelleen Pielisjokeen. Tällä vesistöalueella sijaitsee harjujen jakama 41 km2:n laajuinen Tolvajärvi, joka on Korpiselän suurin järvi. Muita huomattavia järviä alueella ovat Muntaanjärvi, Paastojärvi ja Petäjäjärvi. Pitäjän itäosan Ägläjärvi, Yläjärvi, Keskijärvi ja Vieksinkijärvi kuuluvat Ääniseen laskevaan Suojujoen vesistöön.
Korpiselkä oli tyypillistä harvaanasuttua ”runojen ja metsien” Karjalaa, missä järvet ja yhtämittaiset suot sekä niistä nousevat metsäiset vaarat ja harjusärkät painoivat maisemiin oman leimansa. Pitäjän länsiosa Korpijärven ympärillä oli kumpuseutua, missä maanpinnan muodot vaihtelivat eniten. Luterilaisen kirkon pohjoispuolella olevalta Sivosenmäeltä oli laaja ja suurenmoinen näköala yli puoleen pitäjään ja kauas Soanlahteen, Värtsilään, Tuupovaaraan ja Ilomantsiin. Tolvajärven harjuilta silmä tapasi mitä viehättävämpiä järvimaisemia, olihan siellä Raja-Karjalan ”Punkaharju”.
Alueen maaperä koostuu yleisemmin murosorasta, mutta myös vierinsoraharjuja on runsaasti. Korpiselän alueen kallioperä on pääasiassa gneissigraniittia. Eloperäisistä maalajeista yleisin on suoturve. Harjut ovat yleensä luode-kaakko -suuntaisia. Niiden korkeus vaihtelee muutamasta metristä 20 metriin. Suurimmat harjualueet ovat Tolvajärven ja Paastojärven väliset harjut. Toinen huomattava harjujakso kulkee edellisen koillispuolella ja saa alkunsa Tolvajärven Taikinajärvestä ja ylittää Kuohajärven ja Paastojärven saarijonoina. Kolmas merkittävä harjumuodostelma on Kilpijärven särkät, joka alkaa Kilpijärven alueelta ja kulkee Kokkarin ohitse Viiksinselälle.
Korpiselän maa-alueesta metsää oli 88 %, josta mäntyvaltaista 51 %, kuusivaltaista 35 %, koivuvaltaista 13 % ja leppä- ja haapavaltaista 1 %. Jaloihin lehtipuihin kuuluvaa lehmusta sekä pensaista näsiää ja karjalanruusua tavattiin pitäjän länsiosissa. Suurista metsäneläimistä yleisiä olivat karhu, susi, ilves ja hirvi. Pienemmistä eläimistä kärppä, lumikko ja hilleri olivat yleisiä.
Historia
Novgorodin ja Ruotsin valtataistelut kuluttivat niin korpiselkäläisten kuin muidenkin karjalaisten elinmahdollisuuksia. Raja ja ryöstöretket siirtyivät milloin itään, milloin länteen. Seutu autioitui useita kertoja 1400–1600-luvuilla.
Vanhin kirjatieto Korpiselän alueen asukkaista on vuonna 1500 laaditussa Venäjään liitetyn Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjasta. Verokirjassa mainitaan Kilpijärvi, Kokkari, Korpijärvi (josta tuli myöhemmin kirkonkylä, jonka nimeksi vakiintui Korpiselkä), Tolvajärvi ja Ägläjärvi. 1600-luvun alkupuolella pitäjässä oli kaikkiaan yhdeksän kylää; viiden vanhan kylän lisäksi asiakirjoissa mainitaan Hoilola, Saaroinen, Tsiipakanniemi (vasta 1900-luvulla nimi Tsiipakka) ja Saavanvaara (myöhemmin nimi Tšokki).
Vatjan viidennes. Novgorodin alue jakaantui viiteen pjatinaan eli viidennekseen. Karjala kuului Vatjan viidennekseen. Hallintokeskuksena oli Käkisalmi.
Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Käkisalmen lääni, jossa Korpiselkä sijaitsi, siirtyi Ruotsille, ja Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 Vanha Suomi (ml. Korpiselkä) liitettiin Venäjään. Venäjän keisarikunnan sisäisenä aluejärjestelynä vuonna 1812 Vanha Suomi (ja sen alueella sijainnut Korpiselkä) liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan. Liitoksen myötä Vanhan Suomen alueesta muodostettiin Viipurin lääni.
Ruotsin vallan aika
Ruotsin vallan aikana 1580-luvulla verokirjassa mainitaan Kokkari Pälkjärven ja Korpiselkä Tohmajärven kappeliin kuuluvina Ilomantsin pogostan kylinä. Korpiselän alueen itäosan kylät puolestaan mainitaan Sortavalan pogostan Suojärven kappelin kylinä. 1610-luvulla ne kuuluivat Suojärveen, joka noina aikoina irtautui Sortavalasta.
Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Käkisalmen lääni (ml. Korpiselkä) siirtyi Ruotsille. Uusi esivalta toteutti asukkaille vierasta järjestystä, ja Käkisalmen läänin ortodoksista väestöä alkoi muuttaa Venäjälle pakoon. Muuton syynä oli Ruotsin harjoittama luterilaistaminen, mutta myös kohtuuton verotus sekä kaupan keskittäminen kaupunkeihin. Korpiselästä moni liittyi pakolaisjoukkoon, joka asutti Venäjällä pitkien sotien vuoksi autioituneita kyliä. Korpiselän kylistä pakeni yhteensä 340 henkilöä, joista Hoilolasta lähti 12, Saaroisista 77, Tsiipakasta 47, Korpiselästä 96, Tšokista 27, Tolvajärveltä 26 ja Ägläjärveltä 26 henkilöä. Pakolaisia pakeni mm. Vienanjoelle, Aunukseen, Syvärille, Tverin-Karjalaan ja Vieljärvelle. Ainakin puolet koko Korpiselän väestöstä muutti pois.
Vuonna 1657 Venäjä yritti vallata Käkisalmen läänin takaisin. Osa ortodoksisesta väestöstä liittyi hyökkääjän puolelle, jota se piti vapauttajana uskonnollisesta sorrosta. Venäjän yritys kuitenkin epäonnistui, ja se joutui vetäytymään. Vihollisen puolelle liittyneisiin ortodokseihin kohdistui kostotoimenpiteitä, mikä sai taas asukkaita pakenemaan Venäjälle. Itään paenneiden ortodoksien tilalle tuli luterilaisia asukkaita muun muassa Savosta, mutta siitä huolimatta Korpiselän alueen asukasluku pieneni.
Ruotsin vallan loppuaikoina 1600-luvun lopulla Korpiselässä pidettiin usein Suojärven ja Ilomantsin yhteisiä käräjiä, koska sinne oli paremmat kulkuyhteydet kuin itärajan tuntumassa olleisiin muiden pogostojen keskustoihin.
Venäjän vallan aika
Vuonna 1700 alkaneen Suuren Pohjan sodan ja sitä vuonna 1721 seuranneen Uudenkaupungin rauhan myötä Korpiselkä siirtyi Venäjälle. Valtakunnanraja vedettiin Hoilolan ja Öllölän väliin. Lännessä uusi raja erotti Saarivaaran, Havuvaaran, Kiekuan ja Juttulammin takamaat Tohmajärvestä sekä Pälkjärvestä ja jätti ne Venäjän puolelle. Korpiselän kylät puolestaan menettivät Ruotsille pohjoiset kaskimaansa mm. Sonkajanvaarassa ja Kiitsanjärvellä.
Hattujen sota (1741–1743), joka päättyi Turun rauhaan, ei johtanut rajamuutoksiin Korpiselän alueella. Sen sijaan Uudenkaupungin rauhan raja vakiintui kuitenkin vasta Turun rauhan jälkeen. Sitä ennen rajaseudun kyläläiset viljelivät rajan toiselle puolelle jääneitä kaskimaitaan entiseen tapaan. Ruotsin puolella eläneet tohmajärveläiset viljelivät Saarivaarassa Venäjän puolelle jääneitä maitaan 1740-luvulle asti, jolloin venäläiset virkamiehet perustivat Saarivaaraan ensimmäiset talot. Vastaavasti korpiselkäläiset viljelivät kaskimaitaan Ruotsin puolella Sonkajanvaarassa ja Kiitsanjärvellä, kunnes ruotsalaiset virkamiehet karkottivat heidät sieltä.
Vuoden 1764 tutkintapöytäkirjassa mainitaan Korpiselän kylissä olleen 46 kantataloa, mutta viljelmien luku oli tilanosat ja uudisasutukset mukaan lukien 96. Asukkaita oli samana vuonna yhteensä 626, josta 390 miestä ja 236 naista. Työikäisiksi merkittiin 167 miestä ja 137 naista, alaikäisiksi 183 poikaa ja 167 tyttöä sekä yli-ikäisiksi 36 ukkoa ja 30 akkaa. Neljä miestä ja kaksi naista oli poissa Pietarissa.
Korpiselkä sai Vanhan Suomen aikana kaupallista merkitystä, koska Venäjän viranomaiset hyödynsivät Ruotsin puoleisen Pohjois-Karjalan tapaa käydä kauppaa Laatokan suunnalla ja järjestivät 1700-luvulla Korpiselän markkinoita. Rauhanajan yhteistyö sujui hyvin.
Venäjälle siirtyneessä Vanhassa Suomessa tuli 1700-luvulla voimaan lahjoitusmaajärjestelmä, kun keisari lahjoitti laajoja maa-alueita aatelisille. Korpiselkä siirtyi Suojärven lahjoitusmaan osana kreivi Buturlinille vuonna 1760, minkä jälkeen lahjoitusmaiden talonpojat maksoivat veronsa kruunun sijasta lahjoitusmaan omistajalle. Keisarin vuonna 1826 antama asetus teki lahjoitusmaat lahjoitusmaaisäntien täydeksi omaisuudeksi, ja heillä oli rajoittamaton oikeus määrätä päivätöitä ja veroja sekä häätää niskuroivat talonpojat mailtaan. Näin lahjoitusmaatalonpojat menettivät omistusoikeuden maihinsa ja heidän asemansa lähenteli jo maaorjuutta.
Vuoden 1867 valtiopäivillä päätettiin, että Suomen valtio lunastaa lahjoitusmaat, minkä jälkeen talonpojat saisivat lunastaa ne pitkäaikaisen valtionlainan avulla. Korpiselän lahjoitusmaat vaihtoivat omistajaa useamman kerran. Vuonna 1873 maat lunastettiin valtiolle Aunuksen Vuorilaitokselta, ja korpiselkäläiset talonpojat olivat kruunun lampuoteina (vuokralaisina) vuoteen 1899 asti, jolloin he saivat itsenäisen talonpojan perintökirjansa. Ägläjärven talonpojat saivat perintökirjansa vasta vuonna 1922.
Pitäjän muodostuminen
Keisarin määräyksellä Vanha Suomi (ja Korpiselkä) liitettiin autonomiseen Suomen ruhtinaskuntaan vuonna 1812. Autonomian ajalla Korpiselästä muodostui oma pitäjänsä (sittemmin kuntansa). Kehitystä haittasi lahjoitusmaajärjestelmä.
Korpiselän kylät alkoivat irrota Suojärvestä jo 1600-luvulla, kun Korpiselän kylään rakennettiin pyhälle Nikolaokselle nimetty tsasouna. Ortodoksinen kirkkopitäjä perustettiin vuonna 1777. Korpijärven kylien lisäksi siihen liitettiin salokylät Kilpijärvi, Tsikki, Tsokki, Kokkari, Tolvajärvi, Ägläjärvi ja Vieksinki.
Kunnallinen hallinto perustettiin Korpiselkään vuoden 1865 kunnallisasetuksen mukaisesti.
Kuntakokousten esimiehet vuosina 1876–1918
Maakauppias R. A. Okkonen 1876
Maanvilj. Filip Jeskanen 1877–1878
Maanvilj. Lauri Suhonen 1879–1885
Maanvilj. Saveli Paksunen 1886–1895
Maanvilj. Aleksi Paksunen 1896–1898
Kansak.op. Jaakko Tereska 1899–1915
Kiertok.op. Feodor Piirainen 1916
Kansak.op. Jaakko Tereska 1917–1918
Uuden kunnallislain tultua voimaan vuoden 1918 alussa, siirtyi kunnissa ylin päätäntävalta kunnanvaltuustoille. Korpiselän ensimmäisen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä Onni Huovinen ja lautakunnan puheenjohtajaksi kauppias Feodor Huurinainen.
Isojako Korpiselän kylissä suoritettiin vuoden 1890 tienoilla, minkä seurauksena asutus levisi laajemmalle vanhoista kyläkeskuksista.
Korpiselän väkiluku vuosina 1900–1940
v.1900 v.1910 v.1920 v.1930 v.1940
asukasta 1 987 2 590 2 947 3 098 3 549 kasvu 78 %
1930-luvulla kunnan talous oli hyvässä kasvussa, mm. uusi 28-paikkainen kunnalliskoti valmistui kirkonkylälle vuonna 1934. Myös maanteitä parannettiin sekä matkailu kasvoi voimakkaasti. Tolvajärven matkailumaja valmistui vuonna 1939.
Uutta kunnan toimitaloa suunniteltiin vuonna 1938. Tarkoituksena oli aloittaa toimitalon rakentaminen vuonna 1940. Jatkosodan aikana vuonna 1941 kunta osti apteekkitalon kunnan toimintaa varten.
Elinkeinoelämä
Korpiselän maasto ja maanomistusolosuhteet eivät antaneet parhaita edellytyksiä maatalouden harjoittamiselle. Korpiselkäläiset olivat kaikesta huolimatta yritteliäitä. Maatalous pääsi kehittymään vuodesta 1922 alkaen, kun viimeisetkin talonpojat saivat perintökirjansa maan omistukseen. Peltopinta-ala lisääntyi seuraavan 17 vuoden aikana 517 hehtaaria (62 %).
Maanomistussuhteet Peltopinta-ala
Valtio 64000 ha v.1920 810 ha
Yhtiöt 35000 ha v. 1920 1069 ha
Kunta 1500 ha v.1937 1317 ha
Seurakunta 250 ha
Yksityiset 35850 ha
Yht. 13600 ha
Korpiselän pääelinkeino oli maa- ja metsätalous. Metsätöissä oli vuosittain parhaimmillaan 500–1 000 henkilöä, joista yli puolet oli vieraspaikkakuntalaisia. Puuta kuljetettiin Tolvajärven vesistöstä Pielisen suuntaan ja Ägläjärveltä Suojärvelle. Korpijärven uittoväylä oikaistiin kaivamalla Meriinahon kanava Juvajokeen, joka laskee Jänisjokeen Värtsilässä.
Teollisuuslaitoksia ei pitäjässä ollut, mutta käsityöläisiä ja eri alojen ammattilaisia oli kuitenkin lähes jokaisessa kylässä. Paja oli Tsiipakassa Petter Issakaisella ja kirkonkylällä Kainulaisella sekä Niemisellä, joka myös korjasi autoja. Saarivaarassa sepän ammattia harjoittivat Niiraset, Hoilolassa Ivan Moldakoff ja Ägläjärvellä Väino Sirviö, Oskari Hyttinen ja Santeri Savinainen.
Suutareista kuuluisin oli kirkonkylällä Olli Rytkönen, joka apulaisineen valmisti jalkineita aina Amerikkaan asti. Hoilolassa toimi suutarina Valtteri Partanen ja Ägläjärvellä Risto Pikkarainen ja Juho I. Mönttinen. Puuseppiä ja kirvesmiehiä oli useita, kuten Augusti Lauttamus, Hannes Karhapää, Jaakko Kylliäinen ja Mikael Riissanen kirkonkylällä, Jeskaset ja Parviaiset Hominvaarassa, Juho Kiiski Tsiipakassa, Antti Toivanen ja Stoppi Kokkonen Hoilolassa, Hakkaraiset ja Oskari Niiranen Saarivaarassa sekä Jegor Rajavaara Kitilänselässä. Räätäleitä oli useassa kylässä. Tunnetumpia heistä olivat Ikonen, Rissanen ja Potkonen kirkonkylässä, Emil Parviainen Tolvajärvellä, Ivan Paksunen Tsiipakassa, Jaakko Rantala Äglajärvellä ja Petri Patronen Yläjärvellä. Kirkonkylällä toimi myös Helmi Partasen parturiliike.
Muurareita pitäjässä oli vain muutama, joten Tuupovaaran muurarit saivat usein töitä Korpiselästä. Pitäjän omista muurareista kuuluisin oli Toivo Öykkönen Ägläjärveltä. Uunisavea järvestä ammatikseen nosti Pauli Koivunen Hoilolassa. Tuulimyllyjä oli Aleks Kononoffilla ÄgIäjärvellä, Sohroi Röpelisellä Kitilanselässä ja Ivan Koivusella Meriinahossa. Tuulimyllyillä oli aina pärehöylä.
Ajan mittaan pitäjään perustettiin myös vesikäyttöisiä myllyjä ja sahoja. Viimeisimpinä aikoina olivat toiminnassa esim. seuraavat vesivoimakäyttöiset myllyt ja sahat: Ägläjärvellä Konoi Mönttisen mylly ja sirkkeli, Tsokissa Sergei Tsokkisen mylly, kirkonkylässä Purmosten mylly sahoineen, Saarivaarassa Oskar Niirasen saha ja Tsiikossa Uuno Kärnän mylly ja saha sekä pieni sähkövoimalaitos. Moottorikäyttöiset kotitarvemyllyt olivat Tsiipakassa Petter Issakaisella, Kivivaarassa A. J. Kiiskisellä, kirkonkylässä J. K. Kanulalla ja Yläjärvellä Jeyssei Pyyllä.
Suomen Mineraali Oy nosti maata 1930-luvulla Yläjärven kylässä Viitajärven rannalta Jeyssei Pyyn ja Ivan Pyyn perillisten maalta. Maa-aines kelpasi sellaisenaan kupariastioiden kiillotukseen ja uunien valkaisuaineeksi. Sitä ajettiin autolla Suojärven asemalle kuljetettaviksi edelleen rautateitse tehtaaseen, jossa se jalostettiin sähköeristeiksi. Tätä maa-ainesta todettiin olevan 10–20 hehtaarin suuruisella alueella n. 80 cm:n paksuisena kerroksena. Koska maa-aines oli myrkyllistä, alueella ei menestynyt mikään kasvi.
Värtsilän ruukin omistaja Nils Ludvig Arppe osti Ilomantsista vuonna 1851 Möhkön ruukin, josta tuli Suomen suurimpia takkiraudan valmistajia. Vuonna 1898 vuosituotanto oli 5 849 tonnia takkirautaa. Möhkön ruukki tarjosi työpaikan sadoille työntekijöille. Järvimalmi nostettiin haavilla lautalle (kopukalle), huuhdottiin ja seulottiin ja lautalta malmi koottiin rannalle suuriksi kasoiksi (rutnikoiksi). Malmi ajettiin talvella ruukille tai lastauspaikoille, josta se kesäisin kuljetettiin suurilla veneillä tai laivoilla ruukille sulatettavaksi takkiraudaksi. Malmin nosto ja rahtaaminen antoi työtä ja toimeentuloa vuosikymmeniksi myös korpiselkäläisille.
Malmia nostettiin mm. Viiksinselästä, Karalinjärvestä ja Korpijärvestä. Ägläjärven alueen malmi toimitettiin Suojärvelle Annantehtaan ruukille. Möhkön ruukin valmis tuote, takkirauta (sukuna) kuljetettiin jatkojalostettavaksi Värtsilään tai myyntiin Pietariin. Rauta kuljetettiin kesäisin osittain vesistöjä pitkin, osittain hevosilla. Talvella takkirauta rahdattiin reellä. Rautaa voitiin kuljettaa Pietariin kahta reittiä pitkin. Läntinen reitti oli Möhkö – Koitajoki – Pielisjoki – Saimaan kanava – Suomenlahti – Pietari, itäinen reitti Möhkö – Karali (Korpiselkä) – Värtsilä tai Anonniemi – Oravaniemi – Läskelä – Tarposenranta – Laatokka – Koschkin – Neva – Pietari. Talvirahti alkoi, kun vesistöt olivat jäätyneet ja talvitiet saatu pohjatuksi. Raudan rahtaajat liikkuivat ryhmissä, joihin kuului 5–10 hevosmiestä. Ennen höyrylaivoja vesikuljetukset hoidettiin veneillä.
Möhkön ruukin tuotteet tuotiin kesällä Möhköstä höyrylaiva Möhkön hinaamissa proomuissa Korpiselkään Karalin lastauspaikalle odottamaan jatkokuljetusta ja paluukuljetuksessa vietiin järvimalmia ym. tarvikkeita Möhkön ruukille. Talvella Karalista rahdinajajat ajoivat takkiraudan hevosillaan jatkojalostukseen Värtsilän tehtaalle tai Anonniemeen Pälkjärvelle, josta rauta kuljetettiin Pietariin ruukkien omiin makasiineihin ja myytäväksi edelleen. Paluukuljetuksessa tuotiin Venäjältä viljaa ja muuta ruukin tarpeisiin. Malmin sulatuksessa tarvittavaa kalkkikiveä saatiin Jänisjärven rannalla sijainneesta Kintsinniemen dolomiittilouhoksesta.
Talvella rahtitie johti Karalista kirkonkylän kautta Korpijärvelle, jossa se kulki Tsiipakanselän halki Vankusalmeen Kanavalahden poikki edelleen Saarivaaran kylän vierestä Värtsilän puolelle. Rahtia kuljetettiin tätä reittiä vuoteen 1907, jolloin Möhkön raudantuotanto lopetettiin ja hevosmiehet siirtyivät hankkimaan elantonsa metsätöistä. Värtsilä Osakeyhtiö suunnitteli teollisuusrautatien rakentamista Värtsilän tehtaalta Korpiselkään Karalin lastauspaikalle, mutta suunnitelma jäi toteuttamatta. Samaa rahtitietä pitkin, jota raudan rahtaajat käyttivät, kulkivat kauppatavarat myöhemminkin. Talvisin se toimi lyhimpänä kulkutienä Korpiselän ja Värtsilän välillä.
Korpiselässä ei ollut rautatietä. 1800-luvun loppupuolella toimineet kunnallismiehet ymmärsivät rautatien tarpeellisuuden liikenteen ja talouselämän kehittäjänä ja kuntakokous teki esityksen rautatien rakentamisesta Ilomantsin kautta Korpiselkään. Rautatiehanke ei todennäköisesti saanut kannatusta ylemmältä taholta.
Korpiselässä ei ollut sähköjä. Eräänä vuonna kirkonkylällä kokeiltiin valovirran antavaa generaattoria, jota pyöritti 12 hevosvoiman polttomoottori, mutta toiminta lopetettiin kannattamattomana.
Matkailu ja majoitus
Luonnonkauniista Tolvajärvestä tuli 1920-luvulla suosittu matkailukohde, ja sitä verrattiin lukuisten järvien ja harjumaisemien vuoksi Punkaharjuun.
Rajaseutuyhdistyksen väliaikainen matkailumaja toimi Tolvajärvellä Ruupe Korhosen talossa. Muutaman vuoden jälkeen Rajaseutuyhdistys vuokrasi metsähallituksen Taipaleen torpan matkailijoiden käyttöön. Sinne rakennettiin ns. rantapirtti ja useita aittoja matkailijoiden käyttöön. Taipaleen retkeilymaja oli käytössä talvisodan alkamiseen saakka.
Tolvajärvelle Kotijärven pohjoisrannalle kolmen järven väliselle harjanteelle rakennettiin matkailijoita ja retkeilijöitä palvellut Suomen Matkailijayhdistyksen matkailumaja eli matkailuhotelli. 40-paikkainen hotelli otettiin käyttöön kesäkuussa ja avajaisia vietettiin heinäkuussa 1939. Se ehti toimia vain kuukauden.
Majatalotoimintaa harjoittivat kirkonkylässä Alfred Sund, Saarivaarassa Ivan Solehmainen, Tsiipakassa Vasili Muranen, Tsokissa Sergei Tšokkinen, Tolvajärvellä Arttemi Vornanen ja Ägläjärvellä Jaakko Pyy. Kirkonkylällä toimi myös matkustajakoti-kahvila. Matkustajakodin rakennutti Albin Kettunen, joka vuokrasi sen Maija ja Hannes Jännekselle.
Kauppa
Korpiselässä pidettiin vuosina 1850–1880 joulukuussa suuria markkinoita. Markkinaväkeä saapui idästä ja lännestä sekä Rukajärven suunnasta. Silloisilla markkinoilla oli suuri kaupallinen merkitys, ja sydänsalojen asukkaat saivat markkinoilta välttämättömät tarvikkeensa rahalla tai vaihtokaupalla. Ennen kyläkauppojen perustamista ja vielä sen jälkeenkin Korpiselässä kulki laukkukauppiaita, jotka myivät pientavaraa.
Korpiselän pitäjään alettiin perustaa kyläkauppoja 1800-luvun lopulla. Kirkonkylällä vanhin kauppias oli Saava Koivunen (Iivuna Saava); Robert Okkonen ja Jeremias Bogdanoff sekä vähän myöhemmin Pekka Pennanen olivat myös kirkonkylän ensimmäisiä kauppiaita. Myöhemmin kirkonkylällä toimi useita kauppaliikkeitä mm. V. A. Pyykkösen kauppa, Värtsilän Ympäryskauppa, Osuusliike Sisä-Karjala (Tv. ja Pv. Osuusliike), Osuusliike Yhteishyvä ja Albin Kettusen liiketalo.
Ägläjärvellä pitivät kauppaa mm. Albin Kettunen, Reino Eskelinen, Sanni ja Leo Hattunen ja Jefim Mönttinen. Suojärven osuuskauppa avasi myymälän vuonna 1938. Yläjärvellä 1930-luvulla pitivät kauppaa Peša Patronen ja Nefonti Sottinen sekä Yrjö Pyy.
Tolvajärvellä 1800–1900-luvun vaihteessa Stepan Vilokkinen piti kauppaa ulkoaitassaan. Sitten kauppiaaksi tulivat Olli Ikonen ja Hannes Vornanen. Myöhemmin, evakuointiin saakka, kauppaa pitivät D. I Vornanen ja Maks Muranen sekä Osuusliike Sisä-Karjala.
Kokkarissa vanhimpana kauppiaana toimi Lauri Patronen, joka avasi myymälänsä 1900-luvun lopulla ja lopetti vähän ennen talvisotaa. Vuonna 1928 Mikko Patronen avasi kaupan ja Vilho Saukkonen vuonna 1933. Sotien jälkeen Patronen jatkoi kauppiaana Salahmilla ja Saukkonen Mannervaarassa ja Tohmajärvellä.
Tsiipakassa pitivät kauppaa Jaakko Solehmainen, Ivan Koivunen ja Juho Ailomaa; ennen talvisotaa kauppa oli Feodor Huurinaisella.
Hoilolassa kauppiaina olivat Jussi Flinkman, Nikolai Toivonen ja Mikko Kuusela. Osuusliike Yhteishyvän myymälä avattiin vuonna 1936. Saarivaarassa oli Paavo Murasen kauppa, ja Saaroisissa piti kauppaa aiemmin Ivan Jeskanen.
Rahalaitokset ja palovakuutusyhdistys
Korpiselän Säästöpankki aloitti toimintansa vuonna 1902. Korpijärven Osuuskassan perustivat vuonna 1920 Korpijärven rannalla sijaitsevien Hoilolan, Saaroisten ja Tsiipakan kylien sekä kunnan eteläisimmän Saarivaaran kylän väestö. Korpijärven Osuuskassa liitettiin Tuupovaaran Osuuskassaan vuonna 1945. Korpiselässä toimi oma Korpijärven Palovakuutusyhdistys. Korpiselän VPK (vapaapalokunta) perustettiin vuonna 1905.
Postitoimi ja linja-autoliikenne
Postia kuljetti hevosella ajanut postinkantaja, myöhemmin postiauto. Postitoimistot sijaitsivat kirkonkylässä, Tolvajärvellä ja Ägläjärvellä, muissa kylissä toimi postipysäkit. Hevospostireitit oli jaettu kolmeen osaan; kirkonkylä – Värtsilä –kirkonkylä, kirkonkylä – Tolvajärvi – kirkonkylä ja Ägläjärvi – Tolvajärvi – Ägläjärvi. Säännöllinen postiautoliikenne alkoi vuonna 1925 linjalla Värtsilä – Korpiselkä – Suojärvi. Hieman myöhemmin linja-autot aloittivat liikenteen mm. Sortavalaan ja Savonlinnaan sekä Ilomantsiin ja Joensuuhun.
Puhelinliikenne
Korpiselän Telefoniyhdistys perustettiin vuonna 1904. Puhelinjohto Värtsilän keskukseen vedettiin Öllölän kautta, mutta muutaman vuoden kuluttua rakennettiin suora yhteys Tsiipakan ja Havuvaaran kautta. Puhelinliikenne hoidettiin kirkonkylän ja Ägläjärven puhelinkeskusten välityksellä. Puhelinkeskukset siirtyivät 1930-luvulla Postin ja lennätinlaitoksen hoidettaviksi. Korpiselän puhelinyhteydet paranivat huomattavasti, kun tilaajien yksijohtoiset puhelinlinjat muutettiin kaksijohtoisiksi.
Poliisiolot
Nälkävuosina 1866-1867 vallesmanni Gråsten piti hallintopaikkaa Korpiselän kirkonkylässä, missä asui myös nimismies Holländer noin vuosina 1870-1880. Sen jälkeen nimismiehen asuinpaikkana oli Soanlahti. Siellä asuivat myöhemmin myös nimismiehet Jaakkimainen, Könönen, Gartz, Hirvonen, Lindfors, Kosonen, P.J. Tiilikainen ja Kalervo Juusela.
Poliisikonstaapelina Korpiselässä toimi vuosina 1885-1897 Konstantin Jänis, jonka seuraaja lienee ollut Ivan Moldakoff. Vuodesta 1911 lähtien, aina talvisotaan asti, konstaapelina oli Johan Kanon (Kanula). Vuonna 1915 määrättiin Korpiselkään apulaisnimismies, jossa toimessa oli ensin Järveläinen ja huhtikuusta 1916 talvisodan alkuun Aleks Pirtola. Pirtola toimi sotien välillä myös Korpiselän piirin ylimääräisenä nimismiehenä. Ägläjärvellä toimi konstaapeli Juho Kempas.
Sairaanhoito
Kirkonkylällä lääkärin vastaanotto ja sairasmaja toimivat Shemeikan talossa, mutta myöhemmin ne siirtyivät uuden kunnalliskodin tiloihin. Kirkonkylässä oli myös apteekki. Ägläjärvellä toimi vuosina 1928-1939 SPR:n sairasmaja. Sairasmajassa oli useita hoitopaikkoja, mutta vaikeimmat sairastapaukset hoidettiin Sortavalassa.
Koulutoiminta
Kirkonkylän koulutoiminta alkoi vuonna 1887 vanhassa pappilassa, jossa ensimmäisenä opettajana toimi Stepan Toivola. Kirkonkylän yläkansakoulu rakennettiin vuonna 1892 ja alakansakoulu vuonna 1894.
23.7.1900 pidetyssä kuntakokouksessa hyväksyttiin kansakoulupiirijako, joka jakoi kunnan kuuteen kansakoulupiiriin: kirkonkylä, Ägläjärvi, Tolvajärvi, Saarivaara, Hoilola ja Kokkari. Tsiipakan koulupiiri perustettiin vuonna 1922.
Ägläjärvenkansakoulu aloitti toimintansa Simo Palviaisen talossa vuonna 1898. Koulu rakennettiin vuonna 1900, mutta se tuhoutui tulipalossa heinäkuussa 1916. Uusi koulurakennus valmistui vuonna 1918. Oppilasmäärän kasvaessa yli sadan, kunta päätti rakennuttaa uuden alakansakoulun, joka valmistui vuonna 1931.
Tolvajärven koulutoiminta alkoi vuonna 1903 vuokrahuoneissa. Koulutalossa, joka valmistui syksyllä 1905, pidettiin opintokerhoa ja iltamia, säilytettiin arvokasta piirikirjastoa sekä pidettiin molempien kirkkokuntien hartaushetket ja jumalanpalvelukset.
Saarivaaran koulu perustettiin vuonna 1906. Aluksi koulu toimi veljekset Murasen talossa. Oma koulurakennus valmistui 1910.
Hoilolan koulu aloitti toimintansa vuokrahuoneistossa Aleksi Jormanaisen talossa Saaroisissa vuonna 1909. Koulu siirtyi omaan uuteen koulurakennukseen syksyllä 1914.
Kokkarin kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1916. Koulupiiri oli laaja, sillä se käsitti Kokkarin, Tsokin, Lampilanvaaran, Kilpijärven, Mysysvaaran, Hepovaaran ja Tsikin kylät. Koulurakennus valmistui vuonna 1925.
Tsiipakan koulupiiri perustettiin vuonna 1922, ja se toimi aluksi vuokrahuoneistossa maanviljelijä Vasili Lipitsäisen talossa. Koulurakennus valmistui syyskuussa 1937.
Kirkolliselämä
Korpiselän ortodoksinen seurakunta kuului Karjalan hiippakunnan kolmanteen valvontapiiriin. Seurakuntaan kuului Korpiselän kylien lisäksi Soanlahden Harsuvaaran, Havuvaaran ja Kuikan kylät. Seurakuntaan kuului vuonna 1938 noin 2 200 henkilöä.
Korpiselän luterilainen rukoushuonekunta kuului Soanlahden seurakuntaan, joka kuului Viipurin hiippakunnan Sortavalan rovastikuntaan. Enimmillään luterilaisia oli noin 1 300 henkilöä.
Lue lisää: Kirkolliselämä
Hautausmaat (kalmistot)
Korpiselässä oli yhteensä 15 kalmistoa ja sankarihautausmaa, sekä Tolvajärven ja Ägläjärven kenttähautauasmaat.
Saarivaaran kalmisto
Tsiipakan kalmisto
Ruotsinsaaren kalmisto
Korpiselän vanha kalmisto
Korpiselän ortodoksinen ja luterilainen kalmisto
Tsokin vanha kalmisto
Kokkarin ja Tsokin yhteinen kalmisto
Kokkarin vanha kalmisto
Kotisaaren vanha kalmisto
Tolvajärven kalmisto
Viesingin kalmisto
Ägläjärven kalmisto
Ägläjärven vanha kalmisto
Yläjärven kalmisto
Korpiselän kirkonkylän, Kokkari-Tsokin, Tolvajärven ja Ägläjärven kalmistot olivat käytössä vuoteen 1944.
Lue lisää: Kalmistot
Seuratoiminta
Seuratoiminta Korpiselässä oli erittäin vilkasta. Marttatoiminta alkoi vuosina 1919-1920. Ägläjärven, Tolvajärven, Kokkarin ja Tsokin, Korpiselän ja Korpijärven sekä Hoilolan maamiesseurat antoivat oman panoksensa maatalouden hyväksi. Korpiselän työväenyhdistys ja vapaa kansanvalistustoiminta järjestivät kyläkokouksia, kerhotoimintaa ja opintokerhoja. Saarivaaran Nuorisoseura Sarastus perustettiin vuonna 1917, ja seura sai oman talon vuonna 1922. Toiminta jatkuu edelleen samassa talossa.
Korpiselässä toimi useita urheiluseuroja: niitä olivat Tsiipakan Sisu, Korpiselän Sk:n Kiista, Ägläjärven Jehu ja Hoilolan Tarmo. Lisäksi Tolvajärven, Kokkarin ja Tsokin kylillä oli yhteistä urheilutoimintaa. Kirkonkylän voimistelu- ja urheiluseura perustettiin vuonna 1933. Seuran perustamisvaiheen aikana käytiin kovaa kiistaa nimestä ja lopulta nimeksi päätettiin Korpiselän Kiista, joka muutettiin myöhemmin muotoon Korpiselän SK:n Kiista. Seuralla ei ollut mitään tekemistä suojeluskunnan kanssa, vaikka nimi muutettiinkin edellä mainitun mukaiseksi. Nimen vaihdolla oli kuitenkin seuralle taloudellinen etu, koska suojeluskunnan talo oli nyt korvauksetta seuran käytettävissä.
Korpiselän Lotta-Svärdin paikallisosaston perustava kokous pidettiin tammikuun 31. päivänä 1921. Lotta-toiminnan kyläosastoja oli Havuvaarassa, Tolvajärvellä ja Ägläjärvellä. Toimivia jäseniä paikallisosastossa oli noin 200. Korpiselän suojeluskunta perustettiin vuosina 1917-1918 ja Ägläjärven osasto vuonna 1918. Ägläjärvi liittyi Suojärven suojeluskuntaan vuonna 1924 ja takaisin Korpiselkään vuonna 1937.
Korpiselkä Raja-Karjalan runopitäjänä
Korpiselkä on vanhan kansanrunouden säilymis- ja esitysseutuna maamme tunnetuimpia. Tähän vaikuttivat suurelta osin Vornasten ja Shemeikkojen suvuissa säilyneet runolaulun- ja kanteleensoiton perinteet. Tolvajärven Vornasten suvusta ensimmäiset tiedot ovat vuodelta 1631. Heistä polveutui Vornasten kuuluisa runolaulaja-, kanteleensoittaja- ja metsämiessuku. Tunnettuja Vornasia olivat mm. Mihail, Antero ja Ignoi, joka oli kuuluisa metsämies.
Jaakko ja Iivana Shemeikka asuivat 1800-luvun alkupuolella Suistamon ja Tolvajärven välillä Shemeikan kylässä. Heidän pojistaan tuli kuuluisia runolaulajia. Shemeikat olivat runolaulun lisäksi tunnettua metsämiessukua. Shemeikoista tunnetuin, Pedri, esiintyi Sortavalan ensimmäisillä laulujuhlilla vuonna 1896 ja ihastutti kuulijoita taiturimaisella kanteleensoitollaan. Pedri asui Suistamon Muuannossa, Kokkarin Mysysvaarassa ja viimeisimpänä Öllölän Ristivaarassa. Hänet on haudattu Öllölän Pörtsämön erämaakalmistoon.
Jean Sibelius tapasi Raja-Karjalan matkallaan kesällä 1892 runolaulajia ja heidän joukossaan Mihail Vornasen ja Pedri Shemeikan. Sibeliuksen mukaan Mihail Vornanen oli poikkeuksellisen lahjakas kanteleensoittaja. Shemeikan tapaamisesta hän on sanonut, että se oli hänelle arvokkaampi kuin monet hänen parhaimmista opintomatkoistaan.
Karjalan Sivistysseura pystytti vuonna 1929 Tolvajärvelle Kivisillan läheisyyteen runonlaulajapatsaan Shemeikkojen ja Vornasten runonlaulaja- ja metsästäjäsukujen muistoksi. Muistomerkki lisäsi seudun vetovoimaa, ja siitä tuli kaikkien Tolvajärvellä matkaavien käyntikohde. Patsas katosi sodan jälkeen vuonna 1944, eikä sen kohtalosta ole tietoa. Vuonna 1986 viettäessään 80-vuotisjuhliaan Karjalan Sivistysseura pystytti Tolvajärven patsaan kopion Korpiselkä-talon pihapiiriin. Korpiselkä-talon siirtyessä yksityisomistukseen (2014) Korpiselän Pitäjäseura siirsi patsaan Onnenvirran sillan viereen.
Kunnanhallinto ja asukkaiden evakuointi talvi- ja jatkosodan aikana
Joulukuussa 1939 Ägläjärven seudun asukkaat joutuivat lähtemään evakkotaipaleelle lyhyellä varoitusajalla. Kaikki irtaimisto ja osa eläimistä jäivät sellaisenaan paikoilleen. Korpiselkäläiset evakuoitiin Hankasalmelle, Hirvensalmelle ja Pertunmaalle.
Kunnan länsiosan kylissä, kuten Saarivaarassa ja Hoilolassa, osa asukkaista sai jäädä karjoineen koteihinsa aina sodan loppuvaiheisiin saakka. Sodan päätyttyä suurin osa heistä siirrettiin korpiselkäläisten sijoituskuntaan Hankasalmelle. Väestönsiirrosta seurasi, että myös kunnan toiminnalle välttämätön kalusto ja arkisto siirrettiin Hankasalmelle. Täällä kunnallislautakunta puheenjohtajansa johdolla toimi tukena omille kuntalaisille sekä yhdyssiteenä sijoituskunnan viranomaisiin.
Maaliskuun 12. päivä 1940 allekirjoitetun Moskovan rauhansopimuksen mukaan Korpiselän kunnasta suurin osa jäi Neuvostoliitolle. Suomen puolelle jäi kodit vain noin tuhannelle kunnan asukkaalle.
Sisäasiainministeriön määräyksellä 10.4.1940 määrättiin Korpiselän kunnalle hoitokunta, jonka puheenjohtajana toimi Johannes Jeskanen, jäseninä Aatto Ryhänen, Otto Penttinen ja Konon Naumanen. Toimipaikaksi määrättiin Mikkelin maalaiskunnassa sijaitseva Otavan asema ja väestö määrättiin siirrettäväksi Hirvensalmen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Ristiinan kuntiin. Se osa väestöstä, joiden kodit jäivät rajan tälle puolelle, sai nyt palata kotiin. Helmikuussa 1941 hoitokunta määrättiin kahteen jaostoon, koska toiminta entisessä kokoonpanossa ei vastannut tarkoitustaan.
Ensimmäisen jaoston puheenjohtajana toimi Johannes Jeskanen sekä jäseninä Otto Penttinen ja Konon Naumanen. Toisessa jaostossa puheenjohtajana toimi Aatto Ryhänen, varapuheenjohtajana Ivan Jeskanen sekä jäseninä Pekka Ronkainen ja Petter Solehmainen. Tämä jaosto sijoittui Suomen puolelle jääneen Korpiselän kunnan alueelle, ja sen mukana siirtyi myös kunnantoimisto.
Ensimmäinen jaosto siirtyi vuoden 1941 keväällä Valtimon kuntaan Pohjois-Karjalaan, koska korpiselkäläisiä siirtyi sinne. Kunnan asukkaiden lopullisiksi sijoituskunniksi oli suunniteltu Nurmeksen, Rautavaaran ja Valtimon kuntia.
Jatkosota alkoi 10.7.1941. Aivan sen alkuvaiheessa saatiin Korpiselän kunnan alue takaisin. Vallatuille alueille muodostettiin sotilashallinto, joka vastasi väestön paluusta sekä muusta alueen hallinnosta. Myös Korpiselän kunnan hoitokunta määrättiin jo 27.7.1941 annetulla määräyksellä siirtymään kotikuntansa alueelle; tehtäviä hoitamaan ja muutoinkin toimeenpanoa varten asetettiin sotilashallinto-osaston toimesta esikunta, joka koostui lähinnä siviilihenkilöistä. Esikunta toimi vuoden 1942 loppuun saakka. Tällöin kunnan alue kokonaisuudessaan siirtyi siviilihallintoon, joka tähän saakka oli toiminut vain Ruhovaaran, Mannervaaran, Saaroisten, Hoilolan ja Saarivaaran kylien alueella.
Sota jatkui ja sen seurauksena heinäkuussa 1944 korpiselkäläisten oli jälleen pakko jättää kotinsa ja työnsä tulokset. Uusiksi sijoituspaikoiksi tulivat Vaasan läänin Raippaluodon, Oravaisten ja Vöyrin kunnat, joiden väestö oli valtaosaltaan ruotsinkielistä. Suurin osa Korpiselän evakoista asettui asumaan Vöyrin kunnan alueelle.
Kunnallisessa toiminnassa alkoi jälleen uusi vaihe. Kunnan hoitokunta piti viimeisen kokouksensa Korpiselässä kunnantoimistossa 22.7.1944, jolloin todettiin, että eri kylissä korpiselkäläisistä oli jäljellä vain sadonkorjuuseen määrätyt työporukat. Hoitokunnan ensimmäisessä kokouksessa Vöyrillä 4.8.1944 pystyttiin päättämään vain muutamia asioita ja tehtiin suunnitelma kunnan irtaimen omaisuuden varastoinnista, joista eläinten sijoittaminen oli vaikeimmin järjestettävissä.
Ruotsinkielisellä seudulla evakkojen elämä oli hankalaa, koska vöyriläisten ja korpiselkäläisten välillä oli suuri kulttuuri- ja kieliero. Vöyrin kunnan johto vierasti itärajalta tullutta väkeä, eivätkä vöyriläiset päästäneet evakkoja omiin taloihinsa vaan tarjosivat näille autiomökkejä, joista osa oli lähes asumiskelvottomia. Kunta kieltäytyi kansakoulun järjestämisestä siirtoväen lapsille, mutta joulukuussa 1944 Pietarsaaren piirin kansakoulutarkastaja käski kouluhallituksen ohjeen mukaan Korpiselän kirkonkylän, Kokkarin, Saarivaaran, Tolvajärven, Tsiipakan ja Ägläjärven koulut aloittamaan toimintansa sijoituskunnissa. Toukokuussa 1945 Vöyrin kunnassa oli kaikkiaan 2 081 evakkoa Korpiselästä ja Soanlahdelta, kun kunnan väkiluku muutoin oli 6 076 asukasta.
Jatkosota päättyi 19. syyskuuta 1944 suomalaisten allekirjoittamaan Moskovan välirauhansopimukseen. Korpiselässä raja tuli kulkemaan samassa paikassa kuin talvisodan jälkeen vuonna 1940. Jatkosodan päätyttyä ja tilanteen selvittyä Korpiselän Suomen puolelle jääneiden kylien asukkaat pääsivät palaamaan koteihinsa syksyllä 1944. Paluu tapahtui hitaasti, sillä kaluston vähyyden takia kuljetuksia jouduttiin odottamaan. Paluu jatkui kevääseen 1945 asti. Tuolloin suurin osa Korpiselän evakoista asui vielä heille varatuilla sijoitusalueilla Vaasan läänissä odottamassa pääsyä uusille asuinpaikoille. Korpiselkäläisten uudeksi sijoitusalueeksi oli määritelty Ylä-Savossa sijaitsevat Sonkajärvi, Vieremä ja Iisalmi. Siirtoväen sijoitussuunnitelma koski ainoastaan maatalousväestöä. Teollisuusväki ja kaupunkilaiset saivat hakeutua sinne, missä parhaiten pystyivät elantonsa hankkimaan.
Sisäasiainministeriö päätti 4.10.1945 lakkauttaa Korpiselän kunnan ja määräsi Ruhovaaran, Mannervaaran, Saaroisten, Hoilolan ja Saariaaran kylät (Tynkä-Korpiselkä) liitettäväksi Tuupovaaran kuntaa vuoden 1946 alusta.
Kunnan hoitokunta siirtyi toimistoineen Vieremälle vuoden 1946 lopussa, koska suurin osa kuntalaisia oli jo siirtynyt sinne ja toiseen lopulliseen sijoituskuntaansa Sonkajärvelle. Hoitokunnan tehtävä oli auttaa ja opastaa kuntalaisia uudessa asuinpaikassa.
Korpiselän kunnan hoitokunnan toiminta jatkui siihen saakka kunnes sisäasianministeriön päätöksellä 21.7.1948 sen toiminta määrättiin lopetettavaksi 30.9.1948. Jäljellä oleva kunnan kalusto myytiin Vieremän kunnalle. Viimeinen Korpiselän hoitokunnan kokous pidettiin 29.9.1948 Vieremän kunnantoimistossa.
Talvi- ja jatkosota
Talvisota 30.11.1939 – 13.3.1940
Jatkosota 25.6.1941 – 19.9.1944
Talvi- ja jatkosodan aikaan käytiin Korpiselän alueella kovia taisteluja.
Lue lisää: Talvi- ja jatkosota
Tynkä-Korpiselän hankalat kulkuyhteydet talvisodan jälkeen
Talvisodan päättänyt Moskovan rauha astui voimaan 13. maaliskuuta 1940. Korpiselän kunnan uusi raja jakoi niin, että 93 prosenttia koko kunnan pinta-alasta jäi Neuvostoliiton puolelle. Korpiselän kirkonkylä kirkkoineen ja hautausmaineen jäi uuden rajan itäpuolelle noin kahden kilometrin päähän rajasta. Suomen puolelle jäi vain Korpiselän läntisin osa, jota on myöhemmin alettu kutsua nimellä Tynkä-Korpiselkä. Alueella on Ruhovaaran, Mannervaaran, Hoilolan, Saaroisten sekä Meriinahon ja Saarivaaran kylät tai vain osa niistä.
Tynkä-Korpiselkä jäi aluksi lähes eristyksiin muusta Suomesta, koska Korpiselän kirkonkylästä Saaroisten, Hoilolan ja Saarivaaran kylien kautta Värtsilään johtavan maantien molemmat päät jäivät luovutetulle alueelle, eikä alueelta ollut kuin Hoilolasta Tuupovaaran Öllölään johtanut polku. Ruhovaaran ja Mannervaaran kylistä oli tieyhteys Tuupovaaran Luutalahdelle.
Tynkä-Korpiselän väestö sai palata kotiin huhtikuussa 1940. Saaroisten väki sai odottaa kotiin pääsyä kauemmin kuin muut, koska uuden rajan linjaus oli vielä epäselvä ja puna-armeija miehitti koko kylän. Toukokuussa 1940 suomalaiset, aluksi vain sotilaat, saivat Saaroisten kylän haltuunsa. Korpiselän kunnan hoitokunta oli lähes ylivoimaisen tehtävän edessä, koska kotiin pyrki sellaista väkeä, jotka eivät tulleet omin voimin toimeen: Elintarvikkeista oli puute ja karjaa oli liian vähän. Syyskylvöjä varten piti saada siemenruista ja valopetrolia syksyn sekä talven ajalle. Tavaran jakelu oli hankalaa omien kauppojen puuttuessa. Tynkä-Korpiselän väki joutui ostamaan elintarvikkeensa naapurikunnista. Saarivaaran, Hoilolan sekä Saaroisten kylien tieyhteydet olivat poikki muualle Suomeen, mutta Ruhovaaran sekä Mannervaaran kylillä oli maantieyhteys Tuupovaaran ja Ilomantsin suuntaan.
Valtioneuvoston 9. toukokuuta 1940 antamalla päätöksellä Suomen puolelle jäänyt Korpiselän osa liitettiin Ilomantsin kihlakuntaan ja Kuopion lääniin. Kesällä 1940 se joutui Tuupovaaran kansanhuoltoalueen vastuualueeseen, ja syksyllä se liitettiin Tuupovaaran nimismiespiiriin ja käräjäkunnan osana Ilomantsin tuomiokuntaan.
Lue aiheesta lisää: Tynkä-Korpiselkä
Lähteet
Björn, Ismo 1991: Suur-Ilomantsin historia.
Jatkosodan historia (1) 1988: Sotatieteen laitoksen Sotahistorian toimisto.
Koivunen, Johannes – Aulis Naumanen (toim.) 1958: Korpiselkä muistelmia kirjoituksin ja kuvin. Korpiselkäläisten seura r.y..
Kuopion Isänmaallisen Seuran toimituksia III. 1891 Aarni.
Markku Mönttinen 2002: Rajan taakse jääneet kalmistot Korpiselän pitäjässä.
Korpiselkä seura ry.
Patronen, Outi 2019 (toim.): Korpiselän kyläkartat.
Patronen, Outi 2015 (toim.): Ägläjärvi – elämää Korpiselän itäosissa 1900-luvulla.
Saloheimo, Veijo 2000: Tynkä-Korpiselkä 1940-1990 – viipale Raja-Karjalaa Suomen kupeessa. Entisten korpiselkäläisten pitäjäseura, Tuupovaara.
Saloheimo, Veijo. Korpiselän pitäjän puoli vuosituhatta. Helsingissä Karjala-talolla pidetty luento.
Saloheimo, Veijo 1963 Pälkjärven historia: karjalaisen pitäjän 500-vuotiset vaiheet. Pälkjärven Pitäjäseura.
Tekniikan Historian Seura ry.: Tekniikan Waiheita 4/2019.
Vartiainen, Ulla museonjohtaja. Mineralia 4/2014.
Vuorenmaa, Anssi 1994: Kansakunnan kahdestoista hetki: Tolvajärvi 12.12.1939 – menestyksen alku. Toinen painos. Tammi.